Uutiset

RADALLE.com 19.7.2003 Ahvenistolla

22.7.2003


Ahveniston varikkoalue pullisteli jälleen yleisöstä, kun paikalla vietettiin aurinkoista heinäkuun toista ratapäivää (varjossa välillä liki 35 astetta!!). Yleisön antama huomio hienoille kulkupeleille oli varmasti monelle rakentelijalle mieleen. Kauniita autoja oli sekä tuoreesta että vähän vanhemmastakin kalustosta - yhdistävänä tekijänä viimeistelty ulkonäkö ja tekniikka!




Mikrofonin päässä piti tunnelmaa yllä jo tutuksi tullut Pulkkisen Jorma, joka ammattimiehen otteella pitää yleisön tietoisena radan ja varikkoalueen tapahtumista. Paikalla oli myös erään maailmallakin nähdyn formulakuskin isä, Matti Räikkönen. Hänelle ei riittänyt pelkkä hyvä tunnelma, vaan kävipä myös radalla ajamassa. Kimin isä palkittiin myös I tunnustuspalkinnolla, koska on aikoinaan uhrannut paljon aikaa poikansa rataharrastukselle ja tuottanut maailmalle kovan luokan tähden! Tältä pohjalta on Kimin hyvä tehdä tulosta kansainvälisillä areenoilla ja saada Suomea tunnetuksi myös ratojen ulkopuolella.


Burnaus-alueelta levisi taas tuttua kumin katkua ympäri ratavarikon. Moni varmasti olisi toivonut samanlaista pilveä taivaalle vähän isommallekin alueelle, sen verran kuuma paikalla oli. Renkailla ehkä vielä hiukan kuumempi! Pari kaksipyöräistäkin burnaajaa nähtiin.


Kiihtyvyyksiä katsastettiin pääsuoralla ja selväksi tuli, että Twin Turbo Supra liikahtaa todella hätäsesti! Tosin niin teki prätkäkin.

Kuvat kertovat enemmän kuin sanat! Kuvagalleriasta löytyy taas kuvia tapahtumasta, jotta voi kerrata päivän tapahtumia tai fiilistellä odotellessaan seuraavia RADALLE.com tapahtumia.


Pidetään kiinni näistä keleistä ja palataan asiaan taas 2.8.2003, jolloin teemana on HiFi. Rata-ajon lisäksi on siis tiedossa paljon nähtävää ja kuultavaa. Painetta taitanee löytyä renkaiden lisäksi myös autojen sisältä! Tervetuloa!