Uutiset

Driftingin Suomen mestaruus ratkottiin Botnialla RADALLE.com FDO drifting- kilpailussa 20.9.2014.

24.9.2014

Kilpailu ajettiin Jurvassa Botniaringin moottoriradan vanhalla osuudella lauantaina 20.9.2014 aurinkoisessa ja lämpimässä syyssäässä. 

Finaalikilpailu keräsi ennätykselliset 67 mukaan ilmoittautunutta kuljettajaa, kun SM-sarjan ohella kisanneet FDO-luokat lasketaan mukaan. 

Kolmella kilpailijalla oli jo aamusta teknisiä murheita, joten pisteitä jaettiin kuudellekymmenelleneljälle kuljettajalle.

SM-finaaliin lähdettiin jännittävissä asetelmissa, kun koko SM -sarjan kolmen kärki mahtui neljänkymmenen pisteen sisään. Kakkosena ollut Harri Kosunen oli 38 pistettä Tuomas Yli-Knuuttilan perässä, ja kolmantena Juha Pöytälaakso siis vain pari pistettä Kosusta jäljessä. 

Yli-Knuuttilalle riitti mestaruuden varmistamiseen kaavion kolmossija ja sitä edeltävä onnistunut lajittelu. Kokonaistilanteessa sarjan kärkikolmikko oli karannut kauden mittaan pääjoukolta, joten mestaruus tultaisiin ratkaisemaan kolmikon kesken. Niko Määttälällä sekä Marko Prusilalla oli vielä madollisuudet SM-hopealle saakka. 

SM-finaalin lajitteluihin ilmoittautui 24 kuljettajaa. Petri Uusi-Pohjola ja Timo Tolppanen joutuivat kuitenkin keskeyttämään tekniikan petettyä, joten lajitteluun osallistui 22 kuljettajaa. 

Lajittelussa Kristian Vadi ja Niko Pesonen epäonnistuivat, ja jäivät kokonaan pisteittä. SM pronssille viime vuonna ajanut Henri Haanpää jäi hieman yllättäen kaavion ulkopuolelle 66.5 pisteellä, ja sijoittui kisassa sijalle 17.

Hienoinen yllätys oli myös RADALLE Urheiluautoilijoiden lisenssillä ajavan Niko Lahtisen lajitteluvoitto. Niko jätti taakseen koko sarja kärjen tuoreeltaan noin tuhathevosvoimaiseksi viritetyllä bemarillaan. Sarjakärki sijoittui lajitteluissa Nikon perään, järjestyksessä Juha Pöytälaakso toisena, Tuomas Yli-Knuuttila kolmantena ja Harri Kosunen neljäntenä.

Kaavion ensimmäisellä kierroksella Lahtinen kohtasi voittajansa, kun koko kauden pariajoissa väläytellyt Tommy Snellman tiputti lajitteluvoittajan.  Snellman jatkoi loistavaa työskentelyä ja kirittikin lopulta pronssifinaaliin saakka.

Kaaviossa tuomarilinja herätti totutusti keskustelua. Ohjaajakokouksessa tuomaristo korosti, että pariajossa tullaan painottamaan lähellä ajamista. Niinpä Marko Prusilan ja Mikko Viitalan vedossa tapahtunut Viitalan pahan näköinen alun suoristuminen ei tuomareiden päätä kääntänyt, vaan todella lähellä ajettu loppuveto vei Viitalan jatkoon, varsinkin kun Viitalan johtaessa Prusila ei päässyt lähelle koko vedon aikana. 

Kaikki kolme kärkikuljettajaa selvittivät tiensä helposti jatkoon ensimmäiseltä kierrokselta. Myöskään toisella kierroksella kärkikolmikko ei antanut vastustajille mahdollisuuksia. 

Välierävaiheessa kohtasivat hallitseva mestari Tuomas Yli-Knuuttila ja Seinäjoen Juha Pöytälaakso. Suomen mestaruus oli katkolla, mikäli Yli-knuuttila olisi tiputtanut Pöytälaakson ja edennyt tästä parista finaaliin. Peli ratkesi kuitenkin jo ensimmäisessä vedossa, kun Seinäjoen savukone savusti Yli-Knuuttilan hiekalle. Yli-Knuuttila ei nähnyt mitään, ja ajautui ulos radalta. Pöytälaakso eteni finaaliin toisen pariajon mennessä tasan. Aiemmin tänä vuonna Yli-Knuuttila voitti Pöytälaakson, joten miesten väliset kohtaamiset menivät tänä vuonna tasan 2-2.

Toisessa parissa Tommy Snellman ei lähtenyt nöyristelemään, vaan lähti taistoon itseluottamusta uhkuen. Harri Kosunen joutui tekemään töitä hartiavoimin lyödäkseen Pietarsaaren miehen, ja lopulta Kosusen kokemus ja vieno kalustoylivoima riittivätkin varmistamaan Kosuselle finaalipaikan.

Pronssifinaalissa Yli-Knuuttila ei antanut mahdollisuuksia Snellmanille, ja näin hän varmisti itselleen historiallisen toisen Suomen mestaruuden sijoittumalla finaalikisassa pronssille. 

Finaalilähdössä Harri Kosunen ahnehti ensimmäisessä vedossa ja hyökkäsi liian lähelle Pöytälaaksoa entryssä, jonka seurauksena hän joutui suoristamaan autonsa. Tästä tuomaristo antoi selvän edun Pöytälaaksolle.

Pöytälaakson ajaessa edellä ei ollut havaittavissa varmistelun tai taktikoinnin häivääkään, vaan Pöytälaakso kuittasi varmalla ja näyttävällä ajolla finaalikisan voiton nimiinsä, ja varmisti itselleen SM-hopeaa. Harri Kosunen sijoittui pronssille.