Uutiset

Miss Drifting 2015

13.5.2015

Emily Yli-Kokkilasta kruunattiin Miss Drifting 2015

 

Auto Saloon -messuilla Turussa valittiin viikonloppuna kymmenen vauhtia rakastavan kaunottaren joukosta Miss Drifting 2015

 

Auto Saloon -ajoneuvomessut järjestettiin 18.-19.4. Turun Messukeskuksessa, jossa oli näytillä monipuolisesti harrasteajoneuvoja, alan kerhoja ja yrityksiä. Kolmena aikaisempana vuonna Auto Saloon on järjestetty pienempimuotoisena tapahtumana - yllätyksellisesti Salossa. Messujen vetonaulana oli Finn-driftin ja Radalle.comin järjestämä Miss Drifting -kilpailu.

 

Finalistitytöt ihastuttivat messuvieraita yleisön joukossa sekä kertoivat mitä ajatuksia drifting heissä herättää: vauhtia, jännitystä, kumintuoksua, aurinkoisia ratapäiviä sekä huippuhauskaa seuraa. Drifting on laji, jossa tapahtuu ja adrenaliini virtaa. Jännitystä riittää myös katsomon puolella niin, että arkihuolet unohtuvat näyttävien ajolinjojen ja vangitsevan äänimaiseman ansiosta.

Miss Drifting finalistit

 

Kilpailun voittajaksi valikoitui esiintymisestä ja autoista innostuva eloisa espoolainen Emily Yli-Kokkila, 23, joka valloitti tuomariston reippaalla ja herttaisella asenteella. Tanssia tosissaan harrastava Emily oli ansaitsemastaan voitosta, kunniasta ja palkinnoista ikionnellinen.

Eikö missejä ole liikaa ja miksi Suomi tarvitsee myös Miss Driftingin?


- Miss Drifting tekee kisakauden aikana kuvaus- ja promotöitä sekä näkyy ratapäivillä ja kesän tapahtumissa driftingin parissa, Finn-driftin Niko Pesonen kertoo. Emily puolestaan lupaa, että Miss Drifting ilahduttaa asiakkaita tulevissa tapahtumissa positiivisella asenteekka ja tuo aurinkoa kaikkien päivään.

 

 

 

- Tämä on ensimmäinen vuosi, kun olen Nikon mukana järjestämässä tätä kilpailua. Näistä tytöistä jäi yhtä mahtava fiilis kuin mitä mimmeistä Radalle.comin babes-kisoissakin! intoili Sari Koponen Radalle.comilta ja kertoo, että valintaprosessi todella työllisti tuomaristoa.

Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi ylsi Roosa Ervasti (oikealla), 20, ja toiseksi perintöprinsessaksi tuomaristo valitsi

 

Janina Kumlanderin, 19. KYBOE Finland palkitsi voittajat vauhdikasta elämää kestävillä näyttävillä lifestyle-rannekelloilla.

 

KUVAT:

Kolmen kärki-kuvassa vasemmalla 1. perintöprinsessa Roosa Ervasti, keskellä Miss Drifting Emily Yli-Kokkila ja oikealla 2. perintöprinsessa Janina Kumlander.

Kuvat: Elpuercosiphotography https://www.facebook.com/elpuercosiphoto?fref=ts

Ja Kyboe Minna Leivo 

Sponsorit: Kyboe ja Pop-Wedding

 https://www.facebook.com/KyboeFinland?fref=ts 

https://www.facebook.com/pages/Pop-Wedding/155699807815197?fref=ts

http://www.autosaloon.fi