Uutiset

Myös Emma mukana Botniaringin Racefestareilla 10.-11.6.2017

29.5.2017

EMMAn osakilpailu 10.6. järjestetään RADALLE.comin ratapäivien yhteydessä. Jurvan BotniaRing tarjoaa hyvät puitteet kisapäivälle. Kilpailun isäntinä toimivat Etelä-Pohjalaiset Autohifin erikoisliikkeet PP-Autobahn ja IP Audio Design.

EMMA on keskittynyt luomaan puolueettoman toimintaympäristön, jonka tarkoitus on lisätä kuluttajien tietoisuutta yksilöllisten autoäänentoistolaitteistoiden kiehtovasta maailmasta. Vaikka EMMAn toiminta on pääosin keskittynyt autoäänentoistokilpailuihin, EMMAn tapahtumat kuitenkin tarjoavat laitevalmistajille ja alan ammattilaisille mahdollisuuden mainostaa itseään ja tuotteitaan, sekä tehdä brändiään tunnetuksi.

Syyt miksi olemme niin iloisia EMMA:n mukana olosta:
Kasvattaa autoäänentoiston ja koko ajoneuvoelektroniikan suosiota. Parantaa asentamoiden laatua ja osaamista.

EMMAn tapahtuma suuressa auto- tai harrastenäyttelyssä houkuttelee paikalle ihmisiä ja EMMAn oman yhteisön kautta tieto näyttelystä leviää kansainväliseksi. EMMA järjestää suuria tapahtumia monissa maissa suurten autonäyttelyiden yhteydessä vuosittain samaan aikaan samassa paikassa.

Toinen hyöty on se, että EMMAn läsnäolo tuo paikalle myös lisää näytteilleasettajia ja kävijöitä ja EMMA saa lisää näkyvyyttä. Kun suuri yleisö näkee ja kuulee hienoja autoäänentoistolaitteistoja näkyy tämä kiinnostuksen lisääntymisenä asentamoiden palveluja kohtaan.
 

Ilmoittaudu mukaan EMMA Finland-osakilpailuun (FB-tapahtuma)

http://emmafinland.com/ilmoittautumiskaavake/

http://emmafinland.com/mika-on-emma/