Uutiset

Tulevaisuuden kovimmat motorsport-lupaukset Tykkimäen karting-radalla ensi viikonloppuna - X30 Nordic Challenge

RADALLE.com X30 palkintojenjakogaala

7.9.2017

Tulevaisuuden kovimmat motorsport-lupaukset Tykkimäen karting-radalla ensi viikonloppuna - X30 Nordic Challenge

123 kuljettajaa Suomesta, Virosta, Ruotsista ja Venäjältä osallistuu tulevana viikonloppuna Tykkimäki Circuit -karting-radalla järjestettävään X30-luokkien Pohjoismaiden mestaruuskilpailuun X30 Nordic Challengeen. Sääennusteet näyttävät tällä hetkellä sateiselta, mikä ennakoi entistä vauhdikkaampia tilanteita radalle.

Viisi eri luokkaa perustuen ikään

"Karting on suosittu perheiden yhteinen harrastus, mutta lajia harrastavat intohimoisesti myös aikuiset kuljettajienkin roolissa", kertoo tapahtuman järjestäjä Mikko Laine X30:stä, joka myös itse ajaa palkitusti kyseistä lajia. Kansainvälisestikin menestynyt Laine haluaa antaa nyt panoksensa Suomen karting-harrastamiselle siten, että se olisi mahdollista monelle lajista kiinnostuneelle nuorelle, sekä samalla nostaa lajin arvostusta Suomessa.

X30 Senior (14-v.-), X30 Junior (12-16-v.), X30 Master (30-v.), X30 Cadet (10-13-v.) ja Mini (9-13-v.). X30-luokkien voittajat pääsevät edustamaan maatansa X30-luokkien MM-kilpailuun Le Mansiin, Ranskaan lokakuussa.

X30 Senior (14-v.-)
 
Tapahtuman pääluokassa X30 Seniorissa on 37 kilpailijaa, joista voittajasuosikkeihin kuuluvat ehdottomasti tuore Suomen-sarjan mestari Henri Pihlajikko ja viime vuoden Nordic-kilpailun mitalistit Ville Mäntylä ja Sami Saarelainen, joista jälkimmäinen ajoi kilpaa Englannissa kuluvalla kaudella. Edellisvuoden mestaria ja SM-kultamitalistia Elmeri Peippoa, Tuisku Ovaskaa, Dariush Moghdampouria ja Ilari Piispasta ei voi myöskään koskaan laskea ulos voittotaistelusta. X30 Senior-luokassa tulokkaita ja siten mustia hevosia on myös runsaasti, joten uskomaton taistelu mestaruuksista on tulossa.

X30 Junior (12-16-v.)
 
X30 Junioreissa on ennätysmäärä osallistujia, sillä peräti 41 kuljettajaa taistelevat pohjoisen kuninkuudesta.  Suomalaisista voittajasuosikkeja ovat ehdottomasti Eemil Karjalainen ja Toni Herranen. Luokassa on monia potentiaalisia tulokkaita, kuten SM-voittaja Kosti Joutvuo, kansainvalisesti menestynyt Luka Nurmi, Frans-Emil Saarijärvi, Henri Mertsalmi, Otto Honka, Atte Salmenautio, Vilho Myllyrinne ja Olli-Petteri Munne.

X30 Master (30-v.)
 
X30 Mastereissa nähdään ratin takana todellinen yllätysnimi, kun Red Bull Kart Fightissakin Suomea edustanut Patrik Styf. Styf voitti vuonna 1998 ICA Junioreiden PM- ja SM-kultaa sekä 2003 Formula A -luokassa SM-kultaa. Powerparkin kilpailun voitti Mastereiden tulokas Mikko Melkkilä, joten hän kilpailee varmasti Kouvolassa mestaruudesta tiimikavereidensa Temptation Island -tähden Tony Lindholmin ja Vesa Salmisen kanssa. Mukana on myös Tekniikan Maailman toimittaja Robert Koistinen, joka sijoittui kauden avauskilpailussa toiseksi.
 
X30 Cadet (10-13-v.)

Nopeiten kasvava luokka on X30 Cadet, jossa Atte Holappa nappasi Kouvolassa X30 Challenge Finland -kilpailussa tuplavoiton, joten hän varmasti lähtee tavoittelemaan samaa tulosta. Oskari Sokka voitti kuluneella kaudella useita lähtöjä, kuten myös Miro Sippala. Luokan taso nousee kovaa vauhtia ja mukaan on eksynyt kauden lopuksi myös useita tulokkaita, kuten Emil Virtanen, Anton Seppä, Matias Mäkelä, Otso-Aaron Hietanen, Aatu Heikkilä ja Miska Kaskinen.

Mini (9-13-v.).
 
Mini-luokka on 16:sta kuljettajan voimin nuorimpien osallistujien luokka, jossa kärjen ovat usein miehittäneet suomalais-virolainen Patrick Hakala ja virolainen Ken Oskar Algre. Suomalaisista ennakkosuosikkeja ovat kärkipäässä kurvailleet Tuukka Taponen, vuoden parhaita tulokkaita Antti Haapalainen ja Veeti Rajala.
 
Karting tarjoaa vauhdikkaan ja yleisöystävällisen viikonlopun

Lauantaina on aika-ajot ja alkuerät, ja sunnuntaina ajetaan finaalit iltapäivällä. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy, joten tervetuloa seuraamaan suurta ja suosittua karting-tapahtumaa. Jos et pääse paikalle, niin kilpailua voi seurata laadukkaasta Livestreamista, joka toteutetaan yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Radiosta tapahtumaa voi kuunnella Kouvolan alueella FM-kanavalta 94,4 MHz. Tapahtumasta tulee lisäksi ilmaiselta AlfaTV:ltä ohjelma kilpailun jälkeisellä viikolla.

X30-karting-tapahtumat toteutetaan Radalle Ua:n toimesta yhteistyössä RADALLE.com:in kanssa.

Ensi vuonna tulossa myös yhteisiä tapahtumia RADALLE.com:in kanssa, tänä vuonna juhlitaan vuotta kuitenkin yhteisessä gaalassa.
 
Kerhon kotisivu ja ajo-ohjeet: www.kouvolakarting.fi
Kilpailun kotisivu: www.x30nordic.com
Kilpailun livestream: www.x30nordic.com/live
AlfaTV: http://alfatv.fi/ohjelmisto/x30-challenge-finland-2017/