Uutiset

Lauri Heinonen ja Drifting-kausi 2018

Drifting RADALLE.com DriftingSM RadalleUA Lauri Heinonen

19.3.2018

Kaudella 2017 kilpakumppaninsa yllättänyt Lauri Heinonen jatkaa tutuksi tulleella työkalulla kaudella 2018 mitalijahtiaan. Tässä sankarimme mietteitä tulevasta kaudesta:

-    Hyväksi todettua kokoonpanoa ei lähdetty liiaksi muuttelemaan. Auto toimi kuin unelma koko kauden 2017, mutta tiettyjä osa-alueita pystymme vielä parantamaan. Kausi 2017 ajettiin ihan perus katurenkaalla ja tuntui että joissakin tilanteissa annettiin tasoitusta pidossa esiintyvien puuteiden johdosta jonkin verran. Tästä syystä tulevalle kaudelle renkaiksi valittiin semislicksit.  Pitävät renkaat tarkoittavat parantunutta pitoa ja siitä seuraa tietysti voimanpuute, johon lääkkeeksi kaivoimme 200 hevosta viime vuotista setappia (n.500hv) enemmän moottorista ulos. Nykyinen vakio-osilla oleva alakerta tehdään sisuskaluiltaan kampiakselia lukuunottamatta kokonaan uusiksi ja kansi käy JR Tehokannella hakemassa vähän lisää virtauskykyä. Lisäksi laitetaan vakioita kisaisemmat nokka-akselit. Pro Turbolta tulee uusi isompi turbo, joka hoitaa sitten sen puuttuvan tehon. Alustan puolesta vaihdetaan jo vähän vanhaksi jääneet Driftworksin olka-akselit pois ja siirrytään suosittuihin Wisefab etutukivarsiin. Huhujen mukaan sillä saadaan pyörät kääntymään enemmän kuin tarpeeksi ja ajamisestakin tulee kuin lasten leikkiä. Jännä nähdä miten sopii omaan käteen. Myös auton ulkonäköön saadaan päivitystä kun HellFix vetäisi keltaista ja liilaa pintaan. 

-    Talvikaudella ei olla keskitytty pelkästään auton kehittämiseen, vaan myös kuskia on kehitetty ajotaidon osalta jääradalla. Varsinkin pariajoon ollaan saatu kaivattua parannusta. Toivon mukaan saadaan jännittäviä pariajotaisteluita tulevalla kaudella! 

-    Innolla odotan tulevaa ajokautta. Tuntui että viimekauden setupista otettiin kaikki mahdollinen irti, joten näiden päivitysten myötä päästään taas kehittymään! Ja mikä tärkeintä, koko tuttu tiimi on tulevallakin kaudella mukana.

Jännittävää ja kuminkatkuista kesää toivottaen, Lauri Heinonen

Kuva AKK Motorsport