Uutiset

Katuautosprint RADALLE.com tapahtumissa

27.6.2007



Katuautosprintin lyhyt historia

Katuautospritin isänä voidaaan pitää Turun Urheiluautoilijoiden Ilpo Peltosta. Viime syksynä Alastarossa ajetun testikisan kokemukset saivat talven hautua. Kevään korvilla ennen RADALLE.com-kauden avausta Tua:n Ari Koskinen toimi lajin kummisetänä ja Ilpo Peltonen ja AkinaattoRi tapasivat. Yhteisymmärrykseen aloittelijoille suunnatun ensimmäisen asteen autokilpailusta päästiin varsin nopeasti. Saman palaverin päätteeksi lyötiin kättä päälle että katuautosprint ajetaan kaikissa RADALLE.com-tapahtumissa kaikilla Suomen moottoriradoilla. Näin laji saisi oikeat puitteet ja yleisön jo alkumetreillään. Oikea asenne ja auttamisen halu Akk:n taholta vahvistuivat viimeistään, kun asiaa vietiin eteenpäin lajipäälikkö Jukka Niemelän, pääsihteeri Jani Backmanin, R-tapahtumavastaava Pekka Säynevirran ja AkinaattoRin kesken. Kilpailun käytännön järjestelyihin saataisiin apua paikallisilta moottorikerhoilta.
Tämä uusi asenne Akk:n taholta on saanut jo kiitosta kentältäkin, sillä tilausta tämmöiselle ”back to basics” -lajille on.
Nimi luokalle annettiin kaluston mukaan. Autoina lajiin käy konkariajajien termein siviiliautot, josta lajin työnimikin tulee. Tua:n, RADALLE.com:in ja AKK:n suunnitellessa nimi kuitekin sai katuautosprint-muodon, koska tämä on kohderyhmälle kuvaavampi ilmaisu. Ei siis kannata hämmentyä, jos jossakin paperissa puhutaan vielä siviilisprintistä.
Jokaisen RADALLE.com-tapahtuman päätteeksi on kenellä tahansa mahdollisuus mitata omat ajotaitonsa virallisesti katuautosprintin merkeissä.
Katuautosprint on lajina sukua niin sprintille kuin radalla ajamisellekin. Hyvänä puolena on se, että sitä voidaan soveltaa erilaisiin ympäristöihin. Tärkeänä ideana on saada ihmisiä innostumaan mukaan ajamiseen. Katuautosprintistä saatu kipinä moottoriurheiluun rakentaa helposti siltaa perinteisiin kilpailumuotoihin.
Uutena ideana heitetäänkin ilmaan ehdotus muodostaa RADALLE.com/tuning/ katuautosprint-jaoksia seuroihin, jolla nuorempaa porukkaa saataisiin mukaan. Näin seurojen kokemus saataisiin hyödynnettyä ja yhdistettyä nuoruuden intoon, jota varmasti joka alueelta löytyy, mutta on valitettavasti hyödyntämättä.

Luokkajako tuloillaan
Luokkajakoa ei vielä ole toteutettu. Alustavia ideoita on, mutta lajin luonteen ja lyhyen olemassaolon takia otetaan pehmeä lasku luokkien jakoon. Aiheesta kuunnellaan ajajia, kilpailun järjestäjiä sekä seuroja ja yhteistuumin kehitetään hyväksi havaittu sääntöratkaisu.

Luokkajakoidea 1: konekoko ja vetotapa
On ehdotettu, että vakiokuntoiset autot, esim. BMW 325, olisivat pikkuluokkaa. Eli alle 2,5-litraiset 2-vetoiset vapaahengitteiset vakioautot olisivat pikkuluokassa, isossa ahdetut, nelivetoiset yli 2-litraiset ja yli 2,5-litraiset vaparit.

Luokkajakoidea 2: autotyyppi/teho
Perheautot 0–140 hv
GTi 140–220 hv
Urheiluautot 220+ hv

Autot on tarkoitus rajata katu- ja siviiliautoihin, joilla ei ole kilpailuhistoriaa. Tällä säännöllä on tarkoitus pitää kilpailukäyttöön rakennettu kalusto omissa luokissaan ja säilyttää ihan perus-teiniraaserienkin osallistumis- ja pärjäämismahdollisuudet otollisena, sillä siihen tämä luokka on tarkoitettu.
Ideaa myös siitä, että kuskeilla ei saa olla lisenssiä / aktiivista kilpailuhistoriaa, on ehdotettu ja harkittukin. Tällä halutaan kertoa ja luoda mielikuvaa uusille ja ennen kilpailemattomille kuskeille suunnatusta lajista.
Katuautokuskien kuninkuus ratkeaa syksyllä, tosin luokan henkeen liittyen on luvassa vain mainetta ja kunniaa, sillä tämä luokka ei ole tarkoitettu suurten tavara- tai rahapalkintojen luokaksi eikä sen ole tarkoitus kilpailla minkään muun luokan kanssa ajajista, vaan saada uusia kuskeja innostumaan kilpailemisesta.
Ideat ovat alustavia, lisää keskustelua ja ideoita voi puida foorumilla.



Drifting-Marjon katuautokisakommentit:
Historian ensimmäinen katuautosprint ajettiin aurinkoisissa olosuhteissa Artukaisten katuradalla Turussa 12.5.2007
Radan profiili oli luotu mahdollisimman haastavaksi kuskeille, jotta selvitettäisiin todellinen ajotaito ja tarkkuus eikä niinkään pellin alla jylisevä voima. Tämähän on kyseisen lajin peruspilari: olla mahdollisimman helppo tapa tutustua moottoriurheiluun.
Kilpailun järjestelyt RADALLE.com-tiimin kanssa organisoi TUA Ilpo Peltosen johdolla.

Toinen osakilpailu ajettiin Ahveniston moottoriradalla. Siellä järjestelyt olivat KysUAn harteilla RADALLE.com-joukon auttaessa järjestelyissä. Poikkeuksena ensimmäiseen kilpailuun lainattiin radan omia transpondereita varmistamaan ajanoton tarkkuus. Lähdön järjestelyt toimivat omalta osaltaan luomaan tasaisen kilpailun kaikille osanottajille ja saavutettiin päämäärä, jossa kenelläkään huippunopeus ei suonut minkäänlaista etua.

Kolmas kilpailu ajettiin Alastaron moottoriradalla, jolla koettiin KysUAn ylivoimainen mahti kisajärjestelyissä, olihan takana jo Ahveniston järjestelyt, joissa RADALLE.com toki auttoi parhaansa mukaan. Kilpailun johtajana toimi jo toistamiseen Kaunismäen Markku. Itse ajossa havaittiin useita erilaisia ajolinjoja johtuen Alastaron radan leveyseroista verrattuna muihin Suomen moottoriratoihin. Onneksi kaikilla oli kivaa, ja jälleen kerran havaittiin se seikka ettei kilpailun tarvitse olla niin totista.



Rata-ajo harjoittelu
Niinkuin nimestä voi jo päätellä, on RADALLE.com-tapahtumien ydin rata-ajo ja nimenomaan harjoittelu, johon voi osallistua kuka tahansa omalla autolla tai moottoripyörällä. Siihen varataan edelleen aikaa, sillä tämä on perusta kaikille muille ajolajeille. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa muiden RADALLE.com-kilpalajien, kuten driftingin ja katuautosprintin suuntaan.