Uutiset

RADALLE.com reissuraportti Ahvenisto Finals 29.9.2007

4.10.2007

RADALLE.com ratakiertue 2007 päätti viikonloppuna Suomen osuutensa Ahvenistolle, mutta jatkaa vielä circuit.fi virtuaaliratapäivillä, joulukuista Nürburgring & Essen Motor Show –reissua unohtamatta.

Kasvihuoneilmiöstä kaikkia autoilijoita kiittäminen, sää oli poikkeuksellisen lämmin kauden päätöksen myöhäisen ajankohdan huomioon ottaen. Aurinko paistoi enemmän tai vähemmän täydeltä taivaalta ja lämpötila oli keskimäärin +17, ihanteellinen rata-ajolle.

Päivän aikana radalla ajoi yhteensä lähes kaksisataa autoa ja moottoripyörää, teimme yhdessä uuden RADALLE.com Ahvenisto ennätyksen. Upeita näyttelyautoja paikalle saapui enemmän kuin normikokoisille automessuille ja yleisöä tapahtumassa kävi reilusti. Mukana menossa oli myös Länsiauto Opc-kiertueellaan ja nyt arvottiin koko kiertueen huippupalkinnot. RADALLE.com puolestaan teki toisenkin ennätyksen ja jakoi kaiken kaikkiaan 35 pokaalia. Mikrofonin varressa hääri itse AkinaattoRi, kakkosjuontajamme Kedon Ilpokin sai välillä suunvuoroa.



Aamun valjettua
Lipunmyynti aukesi poikkeuksellisesti jo puoli yhdeksän aikaan, jotta innokkaimmat ajajat pääsisivät radalle heti yhdeksältä. Sisäänkäynnillä alkoi vilske heti aamusta ja varikon puolella aloitettiin ensimmäiset ohjaajakokoukset sekä autojen ratakatsastukset. Ties mihin aikaan olivat innokkaimmat ajajat karistaneet unihiekat silmistään, kello yhdeksältä radalle oli jo jono. Lippu heilahti komeassa kaaressa autolle toisensa perään, ja näin varikolle alkoi kuulua kotoisa pärinä ja vihellys.

Näyttelyautokansakin oli liikkeellä yllättävän aikaisin. Ahveniston ”kattilassa” keiteltiin pesuaineliemiä ja pestiin ja puunattiin autot viimeisen päälle vireeseen. Myös yksi tämän kauden näyttävimmistä taideteoksista, Salon Pekan Mondeo oli iloksemme ensimmäisten joukossa pystyttämässä napajäätikköään varikolle.



Radalla
Radalla nähtiin kalustoa aivan laidasta laitaan. Oli Wrx Sti:tä, Evo Ysejä, pari M-sarjan bemaria sekä tietenkin nopeita Opeleita. Hetken aikaa päivällä epäiltiin onko Haverisen Marko ottanut veljenkin auton mukaan kun valkoinen Manta pyyhälsi radalle, mutta luulo ei ollutkaan tiedon väärti. Ratissa suvun oppeja sovelsi omistaja itse, eli veljeksistä nuorempi, Haverisen Jani. Pikkuveli esitteli taitojaan vetämällä todella näyttävää driftiä, nopeaa grippiä ja keräsi aina yleisön radan varteen, burniksen fanilaumasta puhumattakaan. Todellinen multitalentti kuten joku nimeltä mainitsematon RADALLE.com STAFF:ilainen toimitukselle kertoi. On kuulemma sukuvika kun suksi sutii.

Muutama ”semitalentti” puolestaan kävi hiukan äärirajoilla radalla, etenkin radan vaativin mutka ”Tarun mutka” antoi haastetta ajoharjoittelijoille. Ihan jokaisella ei ajolinjan ja nopeuden suhde ollut vielä kohdallaan, mutta todistetusti konkareita seuraamalla oppii lyhyessäkin ajassa yllättävän paljon. Korjausliikkeitä tässä haasteellisessa kohdassa nähtiin myös AKK Katuautosprintissä. Oppia ikä kaikki, ratapäiviä järjestetään juuri siksi että aiheesta innostuneet hallitsisivat ajokkinsa myös ääritilanteissa.

Relanderin Jukka otti taas kokenein ottein kaksipyöräiset haltuun siitäkin huolimatta että kuskien taso vaihteli todella suuresti. Joukossa oli kuskeja laidasta laitaan, sekä ensikertalaisia että kokeneita rata-ajajia. Ainakin tilaa näillä kavereilla riitti temmeltää ja opetella ajolinjoja sekä uusia kikkoja, koulutukseen osallistuneita oli noin parisenkymmentä. Varikolla saimme tutustua ratapyörien lisäksi myös muutamaan todelliseen taideteokseen, näyttelypyöriä ei nimittäin ollut peitelty vielä talviunille.



Vapaa rataan tutustuminen
Takuusuosittu jokapojan / -tytön laji veti taas autoja ja moottoripyöriä radalle lähes koko Ahveniston kolmen kilometrin verran. Jokainen halukas pääsi kokeilemaan omalla ajoneuvollaan parin kierroksen ajan kuinka haastava tämä Suomen eteläisin moottorirata onkaan. Ahveniston fanijoukko kasvoi taas, muutama auto ajoi suoraan rataan tutustumisesta infopisteelle ohjaajakokoukseen.



Kiihdytys
Kauden viimeinen mahdollisuus ottaa lailliset viivat 1/8-mailin kiihdytyksessä aiheutti lähes ruuhkautumisen Ahveniston kattilassa kun piti alkaa ryhmittäytyä radan suuntaan. Innokkaimmat olivat ottaneet haasteen tosissaan kun oli mainostettu että nopeat syövät hitaat. Ei silti, kyllä tätäkin lajia jokainen halukas pääsi kokeilemaan, ja olipa pojilla taas haasteitakin pystyssä.
Kiihdytys toteutettiin underground-tyyppisenä versiona, tytöt olivat ohjaamassa autoja ja yleisön suosikkityttö Linda lähettämässä niitä. Huhujen mukaan eräs nimeltämainitsematon Honda-mies myöhästyi lähdöstä Lindan iskiessä tälle silmää. Totta toinen puoli -kyllähän se miehellä tärkeysjärjestys olla pitää.

Yksi mieleenpainuvimmista viivoittelijoista oli ehdottomasti valkoinen Mersun Vito, joka vei bemareita suoralla kuin pässejä narussa. Kiihdytyksen nopein oli mystinen musta Supra, jonka kuljettaja käskytti ajokkiaan siihen malliin ettei ollut epäilystäkään ettei kuski olisi tiennyt mitä oli tekemässä. Suoran toisessakin päässä RADALLE.comin omat pojat seurasivat Supraa mielenkiinnolla. Oli kuulemma pakko pitää kädet korvilla, etenkin tämän ajokin kohdalla, koska tehot eivät jääneet kenellekään epäselviksi vaikka olisi pitänyt silmätkin kiinni.

Osallistu Omalla Lekalla sponsored by Tähtihinaus
Tähtihinaus hinasi paikalle Drifting Monkeys –poppoon Veholla nesteistä tyhjentämän Nissanin N13:sen.



Turun UA:n sponssitekstein varustetun ”Nismon” edustuskuntoon maalaamisesta vastasi Ruotsalainen&Kumpulainen Paintings, saa nähdä poikiiko pojille keikkaa tämän työnäytteen perusteella..
Tästäkin löytyy todistusaineistoa RADALLE.com galleriasta

Riemunkirjavan koristelun jäljiltä ohjelmassa oli RADALLE.comin oma Engine Blow eli tutustuminen tämän kaunokaisen tekniikkaan. Nyt nähdään kuinka kauan moottori kestää ilman öljyä ja vettä kaasu pohjassa. Yleisö huuteli arvauksiaan ja veikkaukset vaihtelivat viidestä sekunnista kahteenkymmeneen minuuttiin. Lopputulos, 22 sekuntia ja kone oli vainaa.



Moottorin tuhoamisen jälkeen AkinaattoRi haastoi yleisön, kuinka tehdä Nissanin N13:sta nopeasti Coupe Skyline. Helpostihan pari junioria, muutama raavas mies ja yksi BABE-mamma runnovat ”loistavan aihion” (näitä tuntuu riittävän autonrakentelijoiden keskuudessa) toivotun kaltaiseksi. Lopputulos oli jostain kulmasta katsottuna coupe, mutta melkoisen kaukana Skylinesta. Ajovalojen rikkomisen jälkeen toinen em. maalaamon puusilmistä oli näkevinään Sunnyssä yhdenkaltaisuuden jopa AE 86 Corollaan. Taisi olla maalihuurujen vaikutusta..



Täytyy myöntää että kyllä tämän yleisön pitää treenata lajia vielä muutama tovi, ei näistä ole peltisepiksi vielä valovuosiin. Pääasia kuitenkin että mukana on myös laji johon ei tarvita ajokorttia eikä edes täysi-ikäisyyttä. Kaikki junioritkin pääsivät osallistumaan ja vanhemmat nauroivat katketakseen tuholaistensa kerrankin luvallisia aikaansaannoksia.



AKK katuautosprint
Kauden viimeisessä AKK Katuautosprintissä josta ei jännitystä puuttunut oli ennätysmäärä osallistujia, yhteensä kaksikymmentä. Osa yleisöstä oli tullut varta vasten sprinttiä katsomaan, ja saivat varmasti lipuilleen vastinetta. Neljän pintaan jo päivän mittaan rataan totutelleet kovimmat grippimiehet kerääntyivät radan varteen todistamaan taitonsa. Lipun heilautus, kellot käyntiin ja yksi kerrallaan auto toisensa perään katosi näköpiiristä. Tunnelma oli tiivis, yleisö seurasi tapahtumia jännityksellä ja valokuvaajat olivat skarppeina parhailla paikoilla tallettamaan tämän kilpailun tunnelmat.
Kolmanneksi sprinttasi Lindström 106 pugilla, toiseksi Laatikainen keltaisella Starletillaan ja ylivoimaisena ykkösenä, yli kahden sekunnin erolla Haverisen Jani BBA-nelisatasella Mantallaan.

Katso kaikki RADALLE.com Kauden 2007 AKK Katuautosprint ajat

BABE:t
Ennennäkemätön määrä Suomen näyttelyautojen kermaa houkutteli paikalle paljon RADALLE.com BABE:ja. Suurin osa tytöistä oli jo yleisölle tuttuja tältä kaudelta, osa jopa edelliseltä. Mukana oli myös pari ensikertalaista, jotka pärjäsivät oikein hienosti mukana tässä nopeatempoisessa kauden päätöstapahtumassa. Tytöt kiersivät varikkoa kuvattavina, jututtivat tapahtumakävijöitä ja keräsivät tietenkin Paras Auto –äänestyskuponkeja.



Kaikissa RADALLE.com tapahtumissa BABE:t saavat myös valita Tyttöjen Valinta auton, himoittu pokaali meni tällä kertaa Salmen Juhan kuplalle.

Nyt kaikki tytöt päätyivät myös äänestäjän asemasta toiselle puolelle kun yleisö sai vuorostaan valita ohjelmalehden välissä jaetuilla äänestyskupongeilla Yleisön Valinta BABE 2007 pokaalille omistajan. Äänestyksen voitti Lindroosin Linda, onnea Lindalle, toivottavasti kaunistat tapahtumiamme myös ensi kaudella..

Tuning & Styling -näyttely
Näyttelyautoja ja -moottoripyöriä lipui varikolle tasaista tahtia aamusta asti. Puoleenpäivään mennessä pakka alkoi näyttää melko valmiilta. Oli lehdistä ja messuilta tuttua kalustoa, ratapäivien kantapeikkoja sekä jopa muutama ensiesiintyminen. Osa vanhoista tutuista oli saanut uutta palikkaa joko pellin alle tai pintaan. Osa taas ilmestyi paikalle uudessa maalissa tai muuten piristetyllä ulkoasulla, pehmomaskotteja ja –häntiä unohtamatta.

Vaikkei RADALLE.com Tuning & Styling näyttelyt olekaan varsinaisia kilpailuja, pitäähän sitä silti finaali olla. Samaa mieltä kanssamme oli varmasti lähes sata tällä kaudella palkitun auton tai mp:n omistajaa, joille lähetimme kutsukortit tapahtumaan.



Äänestys
Yleisön Valinta auton äänestys sulkeutui iltapäivällä kolmen aikaan, jolloin alkoi tiukka ääntenlaskenta. Käykää ihmeessä katsomassa tapahtuman kuvasatoa, niin uskotte, että valinta oli varmasti vaikea. Oli superhienoja tuning-autoja, hifiautoja, moottoripyöriä, upeaa tuontikalustoa niin virosta kuin venäjältäkin. Yleisöäänestyksen voittajaksi nousi yhden äänen erolla seuraavaan Rytkösen Tonin limen vihreä BMW cabriolet -83. Yleisö oli puhunut.

Burnajaiset
Kuminpolttajia vieraili burnisalueella tasaiseen tahtiin pitkin päivää antamassa esimakua Suomen kovatasoisimmista burnajaisista. Finaalin alkaessa koko tapahtumakansa siirtyi burnisalueen ympärille, parhaat katselupaikat olivat tietenkin kattilan rinteet, jotka täyttyivät hiljalleen savustajien fanijoukoista.

Pojat ottivat oikein urakalla mittaa toisistaan, ovatko burnajaiset koskaan ennen kestäneet 45 minuuttia? Osallistujina mm. Ketolan Keijo, molemmat Haveriset, Murtoon Tapsa, sekä Länsiauton mukaan houkuttelemat Seppänen ja Jukarainen. Haverisen Jani veti todella vauhdikkaan shown ja Markon mekaanikko puolestaan innostui kesken sudituksen kiipeämään Mantan katolle.




Murtoo tuli Mazdallaan haastamaan kaikki opelistit

Ketola ja Haveriset olivat todella tasapäinen kolmikko, joten tuomaristolla oli pähkäiltävää aivan riittämiin. Todella tiukan showmiesten välisen kisan voitti Haverisen Jani, kakkoseksi Keijo Ketola, ja kolmossijalle ylsi Haverisen Marko.


Burnajaisfinaalin voittaja-auto

Ketola on koko kesän pokkaillut burnispalkintoja, mutta nyt oli onniteltava mestaria. Ensi kesänä taitaa olla revanssi edessä kun Keke rakentaa talven ajan omenaansa, joka on ensi kesänä iskussa niin burnikseen, grippiin kuin driftaukseenkin. Odotamme innolla onko tässä seuraava RADALLE.com monitaituri.

Palkintojenjako
Ennätys saavutettiin myös RADALLE.com palkinnoissa, nyt uutuutena mukana Kauden 2007 parhaat, joista jokainen palkittu on varmasti pystinsä kovalla panostuksella ansainnut.
Länsiauton teltan ympärille kerääntyi toinen toistaan upeampia ajokkeja omistajineen jotka eivät vielä tienneet mikä palkinto heitä seremoniassa odottaa.



AkinaattoRi juonsi äänensä käheäksi ja kuulutti kuskin toisensa perään pokkaamaan pystinsä halausten kera. Halaukset tietenkin kauniilta RADALLE.com BABE:ilta, ei siis Akilta. Mukana palkituissa niin näyttelykalusto, kauden 2007 Finnish Drift Open voittajat kuin Katuautosprinttaajatkin. Lisäksi palkittiin mm. yhteistyökumppaneita, BABE:ja ja yllätyksenä myös RADALLE.com STAFF:ia huomattavasta työpanoksesta tapahtumien eteen. Kaiken kaikkiaan pokaaleja jaettiin 35 kappaletta, näiden lisäksi vielä tapahtuman loputtua 40 STAFF-mitalia tästä kaudesta.
Katso kaikki palkitut täältä



Länsiauto OPC -Tour
Länsiauto OPC -Tour on kiertänyt kesän aikana mukanamme tapahtumissa tehden kävijöillemme tutuksi OPC-kalustoaan. Kaikissa tapahtumissa missä OPC –Tour on ollut mukana, on kävijöillä ollut mahdollisuus osallistua arvontaan joka suoritettiin nyt lauantaina RADALLE.com palkintojenjaon yhteydessä. Palkintoina mm. Coca-Cola Zeroa, Haltin paitoja ja takkeja, lahjakortteja, Nokian 17” renkaat suoraan tehtaalta (ainoa sarja Suomessa toistaiseksi). Pääpalkintona Unikulman OPC-luksussänky OPC-brodeerauksineen. Kaikki OPC-palkitut olivat myös saaneet kutsun tapahtumaan joten onnellisia voittajia oli paikan päällä useita kymmeniä.




Kauden lopuksi Länsiauton poikia vihdoin onnisti

RADALLE.com onnittelee vielä kerran kaikkia palkittuja ja haluaa myös kaikkien taiteen sääntöjen mukaan kiittää ja kumartaa kaikkia niitä tahoja jotka ovat tehneet tämänkin tapahtuman mahdolliseksi.

Jos sinäkään et tiedä miten pärjäät RADALLE.com jääratapäiviin asti ilman rata-ajoa, käy tutustumassa osoitteessa www.circuit.fi ja tule mukaan virtuaaliratapäivillemme!