Uutiset

Keminmaan jääradan reissuraportti

3.2.2008

Jääratapäivien historian uusi kävijäennätys saavutettiin RADALLE.comin ja Team RWD:n tiiviillä yhteistyöllä.
RADALLE.comin toistaiseksi pohjoisin tapahtuma Vallitunsaaren kupeessa joen jäällä houkutteli paikalle väkeä pidemmänkin matkan päästä. Tapahtuma alkoi kymmeneltä mutta suurin osa kävijöistä saapuikin paikalle jo puoli kymmenen aikaan, nyt kävijöissä oli myös perheitä tavallista enemmän. Siinä oli lipunmyynnissä vilskettä kun kansanpaljous yllätti aikaisella innollaan. Paikalle saapui myös kansainvälistä kalustoa, etenkin Ruotsin puolelta oltiin innolla mukana. Lisäksi nähtiin puhdasverisiä ralliautoja, Sti Subarua, Evo ysiä, piikkirenkailla varustettua kalustoa, sekä moottoripyöriä ja reilusti yli sata moottorikelkkaa!

Sääolotkin olivat nyt tapahtumamme kannalla, ilmassa oli pari pakkasastetta. Alkuperäinen päiväyshän oli pari viikkoa toteutunutta ennen mutta vähän ennen alkuperäistä päivää veden noustessa jäälle otettiin tämä varapäivä käyttöön. Varapäivään siirtyminen ei kuitenkaan näkynyt kävijöiden määrässä, niin hyvin RWD:läiset olivat rummuttaneet pitkin kaupunkia ja muitakin lähialueita. Yleisö äänesti taas jaloillaan eikä ole epäilystäkään etteikö RADALLE.comin tapahtumia olisi odotettu jo muutamaa vuotta näinkin pohjoiseen. Myös talvitapahtumille näyttää olevan kysyntää ja RADALLE.com on valmiina vastaamaan tähän, odottakaapa vain…

Ajoharjoittelun lisäksi tapahtumassa ajettiin myös testiluontoinen Katuautosprintti johon osallistui toistakymmentä kuljettajaa. Sprintin ylivoimainen voittaja oli paikallinen rallilupaus Markku Nikupeteri, joka puski 4-veto siviilidiesel bemarillaan kolmen sekunnin pohjat muihin. Onnea Markulle!
Nyt ensikertaa katuautosprinttiä talvella ajettaessa huomattiin nelivetojen ylivoimaisuus joten jatkossa talvisprinteissä autot jaetaan kahteen eri luokkaan vetotavan mukaan.

Juonnosta ja tuloksien välittämisestä kävijöille vastasi kuuluttaja Kartsu, tässä hyvä esimerkki paikallisesta monilahjakkuudesta. Kartsun asemapaikkana kisan ajan oli ajanottoauto, joten tulokset välittyivät kuulijoille salamannopeasti.

Lumipenkasta lukemattomien autojen vetämisestä vastasi tällä kertaa Mika Kallio Europcarista Mitsun Pajerolla, suurkiitokset Mikalle järjestäjien puolesta. Käytäntö kuitenkin näytti että jatkossa kalustoa täytyy olla enemmän kuin yksi ”hinausauto”. Pahoittelemme hinauksen hitautta, tähän tullaan jatkossa paneutumaan. Myös ajoharjoitteluun osallistuvien autojen sääntöjä tullaan tarkentamaan, jatkossa auton hinaussilmukka täytyy talvella olla esillä radalle mentäessä. Nyt rata-aikaa kului aivan turhaan kun penkkaan menneistä autoista jouduttiin etsimään tai jopa kiinnittämään silmukoita eikä päästy heti nykäisemään lumeen tukehtuneita autoja irti.

Yleisöä hemmoteltiin tällä kertaa katselupaikalla joka oli lumipenkan päällä niin että siitä näki koko radan. Silmänruokaa ratafaneille tarjosi myös piikkipyörävuorossa Tapio Vuokila Gti Corollallaan. Kyseessä oli varmasti yksi tapahtuman vauhdikkaimmista ajajista. Tapio esitti yleisölleen takuuvarmaa viihdykettä huimalla vauhdillaan sekä näyttävillä ohituksillaan.

Huimille kyydeille tapahtumassa oli järjestetty myös arpajaiset, joista saattoi voittaa Jouni Lappalaisen Mitsubishi Lancer Evo 8:n kyydissä ikimuistoisen ratakiepin. Auton puikoissa hääri kemiläinen luonnonlahjakkuus, tuleva WRC-kuljettaja Anssi Rytkönen.

Hieman erityyppisestä ohjelmasta vastasivat Team RWD:n pojat leikkimielisellä romurallillaan. Kyseistä romurallia ei siis voinut ottaa kovinkaan tosissaan sillä siviilirenkailla jääradalla romuttelijat eivät näyttäneet saavan ihan riittävästi vauhtia jotta olisivat saaneet kalustoa kunnolla runtattua. Ja kun yksi auto osui toiseen, molemmat luisuivat menosuuntaan kunnes pitoa taas löytyi, ellei juuri omalle kohdalle sattunut penkkaa mihin myös romuralliautoja upposi. Meininkiä poikien showssa kuitenkin riitti huolimatta lähinnä halimis/tuuppimis tyyppisistä toistensa lähestymisistä. Ensi kerraksi showhun varustaudutaankin piikkirenkailla, jolloin kuljettajat saavat vihdoin marssijärjestyksen selväksi.

Poikien loistokeksintö oli myös pääkurviin sijoitettu tutka ja nopeusnäyttö josta niin kuljettajat kuin yleisökin näkivät koko päivän ajan missä lukemissa mennään.

Varikon ehdottomasti tärkeintä pytinkiä pitivät pystyssä Team RWD:n tytöt. Tuiki tarpeellisesta kahvikiskasta sai kahvin lisäksi kuumaa mehua ja vohveleista sekä takuulla Suomen edullisimmat rallimakkarat eurolla. Eikä kyse ollut mistä hyvänsä makkaroista vaan Veljekset Rönkän kuuluisista poromakkaroista.

Varikolle toi näyttävyyttä myös Lapin Kumin osasto, josta löytyi tyylikkäästi tuunattu Renault Clio, kromivanteita, renkaita sekä alustasarjoja. Kiitokset Lapin Kumille rata-ajon sponsoroinnista, mikä näkyi myös tarroina kaikkien ajajien tuulilaseissa.

Pitkin päivää varikolla päivysti myös ratamestari Hannu Kanon, joka piti rata-ajoon kuuluvia ohjaajakokouksia ja kertoi kaikille liukkaasta haltioituneille kuskeille miten ja miksi autot ja muut kulkupelit käyttäytyvät lumella, jäällä ja ylipäänsä liukkaalla. Tutuiksi kaikille kuskeille tulivat myös ratasäännöt sekä kaikki eriväriset liput joilla kuskeja ohjeistetaan radalla päivän mittaan. Lippujen lisäksi noottia radalla antoi myös Team RWD:n AIVAN LOISTAVA ratapoliisiauto joka toimi safetycarina ja keräili ajoneuvot pois radalta aina ajovuoron vaihtuessa.

Autojen kanssa radalla vuorottelivat moottorikelkat, ATV:t sekä tietenkin päivän kovimpia kierroksia ajaneet piikkipyöräiset moottoripyörät joita oli saapunut tapahtumaan parisenkymmentä. Autoilla ei ollut mitään jakoa näille vauhdeille, hyvä vaan että safetycar keräsi ne aina jaloista pyörimästä. Kaksipyöräiset näyttivät ottavan temmellyksen aivan tosissaan vaikka kyse olikin ajoharjoittelusta. Pyörä- ja ATV-kuskeilta tuli todella paljon kiitosta tapahtumasta, kuskeja tuli paikan päälle pitkän matkaa Keminmaan ulkopuoleltakin.

Myös Pyöräosa Keinänen oli tapahtumassa mukana todella mielenkiintoisella osastollaan josta löytyi moottorikelkkoja, mönkkäreitä ja näin etelän asukille melko uusia tuttavuuksia, eli telamönkkäreitä!! Kaiken huipuksi kaikille peleille oli tapahtumassa koeajomahdollisuus.


Jää-Katuautosprintin tulokset

1. Markku Nikupeteri, BMW, Oulusta, 1.09.71
2. Mikko Koskela, Audi S4, Torniosta, 1.12.13
3.Sami Pohjasenaho, Subaru Impreza WRX STI, Keminmaasta 1.14.00
4. Timo Laukkanen, BMW 325 IX, 1.14.07
5. Juho Kettu, Audi Coupé, 1.14.39
6. Antti Kankaanpää, Ford Escort MK II, 1.16.98
7. Antti Nurmikumpu, Lada 2104 Kombi, 1.20.01
8. Eikka Vakkala, BMW 318, 1.31.61
9. Mika Ruumensaari, Ford Escort, 1.39.17
10. Kari Kallaanvaara, BMW 318, 1.42.19


Tsekkaa tapahtuman kuvat

Suurkiitokset myös yleisölle ahkerasta osallistumisesta!
Fiilistelyjä löytyy tämän reissarin lisäksi vielä Pohjolan sanomien sunnuntain 3.2. numerosta, etusivusta ei voi olla erehtymättä ja sivulla neljä lisää tarinaa.

RADALLE.com ja Team RWD tulevat myös jatkamaan tapahtumayhteistyötä, joten nyt kannattaakin jo valmiiksi varata ensi vuoden kalenterista
lauantai 17.1.
RADALLE.com ei saa Keminmaasta ja innostuneesta yleisöstä tarpeekseen vaan aloittaa myös vuoden jääratakauden samoissa maisemissa. Kelistä riippuen varapäivä lauantai 31.1.


RADALLE.com kiittää yhteistyöstä
Jääratapäivien pääyhteistyökumppani Korrek/Lasol
Keminmaan jääratapäivän yhteistyösankarit Team RWD
Hifi & Tuning Show 2008
Pyöräosa Oy
Lapin Kumi Oy
Nettikauppa Rajamotor
JL Motorsport
Speedline
KM Däck service
Race Performance
Cramo
SH Constructing
Ozone
Corner Inn
Pulse Kemi
Glam
Kailemat Ky
K-Rauta Lakkapää, Tornio & Ylitornio
Neste Tupasvilla
Kemin Seudun Osuuspankki
Teboil Eteläntie J. Vyörykkä Oy
Rönkä
Jatan Burger
Kemin varaosa Oy
Cramo
K1