Uutiset

Tuunatut autot valtaavat jälleen Tuurin 14.6.2008

27.5.2008

Tuunatut autot valtaavat jälleen Tuurin

Miljoona Tuning järjestetään 14.6.2008

Kyläkaupan alueella jo kuudetta kertaa järjestettävä tuning -tapahtuma on kerännyt vuosi vuodelta enemmän sekä laitettuja autoja että yleisöä. Nähtävää on tuning -väen lisäksi myös asiaan vihkiytymättömille, upeita ja rakkaudella tuunattuja autoja on nautinto katsella, vaikkei niistä mitään tietäsikään. Maallikoille kerrottakoon, että tunnusomaista tuunatuille eli ”viritetyille” autoille ovat erilaiset spoilerit, erikoissisustukset, kori- ja alustamuutokset, värikkäät ja näyttävät maalaukset ja teippaukset, moottorin virittäminen sekä äärimmilleen viety autohifi.

Uutuus: Driftausnäytöksiä

Tänä vuonna autojen lisäksi on myös paljon muuta nähtävää. Uutuutena tapahtumassa on näytösluonteinen drifting. Driftauksen ideana on ajaa sivuluisussa mahdollisimman suuressa kulmassa koko radan leveyttä hyödyntäen niin suurella nopeudella kuin mahdollista. Miljoona Tuning –lauantaina Tuurissa nähdään neljä drifting-näytöstä Suomen suurimman drifting-median, www.vastaheitto.com -sivuston järjestämänä. Paikalla ovat Suomen huiput, joten luvassa on taatusti vauhdikasta ja näyttävää menoa. Nopeita autoja ja hiuksia nostattavia ajosuorituksia kannattaa tulla katsomaan paikan päälle.

Miljoona Tuning –näyttelyalueella käydään myös Maxboom –äänenpainekisa ja viime vuotiseen tapaan tapahtuman yhteydessä valitaan Tuning Tyttö. Tapahtumaan on yleisöllä vapaa pääsy.

Ammattilaispainia ensimmäistä kertaa Tuurissa

Miljoona Tuning –tapahtuman yhteydessä tärisee tanner myös toisella tavalla: Tuotantoyhtiö Kuvaputki ja Fight Club Finland järjestävät Tuurissa ammattilaispainin suurshow’n. Luonnollisesti tapahtuma kulkee nimellä Miljoona Wrestling. Kolmen ottelun tapahtumassa kuvataan Smash-Tv –nimistä ohjelmaa Diggari TV-kanavalle.

Wrestling eli vapaapaini tai showpaini on amerikkalaista alkuperää oleva viihdemuoto, jossa ammattipainijat ottavat mittaa toisistaan erilaisissa ottelumuodoissa. Väkivaltaisuudestaan ja huimista liikkeistään huolimatta ottelut ovat näyteltyjä ja ennalta sovittuja. Wrestling on loistavaa viihdettä ja se onkin yksi eniten seuratuista ”urheilulajeista” kautta maailman. Vaikka wrestling on ennalta käsikirjoitettua, ottelujen aikana tapahtuvat liikkeet ovat tarkoin harjoiteltua ja aidosti vaativia.

Tuurissa nähtävästä kolmesta matsista ensimmäinen on ns. tag team-ottelu, jossa hallitseva Suomen mestari StarBuck parinaan Pasi ”Salama” Suominen saavat vastaansa ensimmäistä kertaa yhdessä ottelevan yllätysparin The Beauty and the Beastin. Toisessa ottelussa mittaa toisistaan ottavat Ibo Ten ja Stark Adder ja kolmannessa vastakkain asettuvat The Mighty Perkules ja Eddie Anarchy.

lisätietoja:
www.tuuri.fi, www.vastaheitto.com , www.fightclubfinland.fi


Kuvateksti:
Kyläkaupan alueella kesäkuussa jo kuudetta kertaa järjestettävä tuning -tapahtuma tuo upeita ja rakkaudella tuunattuja autoja kaikkien ihailtavaksi.