Uutiset

Finaalin raportti

27.9.2010

 

AHVENISTO FINAL 25.9.

 

Syyskuun viimeisenä lauantaina, 25.9.2010, järjestettiin Hämeenlinnassa Ahvenistolla RADALLE.com Finals. Intiaanikesän yli 20 asteen helteet täyttivät kattilan kiiltävillä menopeleillä, kansalla ja rata-ajajilla. Reilu tuhapäinen yleisö paistatteli päivää vuoden viimeisessä lämpöaallossa autojen ja moottoripyörien kiertäessä rataa. Tavisten joukkoon mahtui toki kovempiakin heeboja mukaan. Kaikki kauden 2010 palkitut kuskit ja näyttelyautot olivat kutsuttu paikan päälle. Myös kaksipyöräisten osasto oli kerääntynyt paikalle vuoden viimeisen melupäivän houkuttelemana. Radan varresta saatoit bongata esimerkiksi Timeattack Unlimited kauden 2010 mestari Antti Oksan seuranaan ennätysrikkuri (Botnialla avoimen luokan ennätys nujertui finaaleissa) Valtosen. Taisteluparin jäsenet ovat lyöneet nyt tallinsa yhteen ja näiltä veijareilta voidaan odotella mielenkiintoista ja varsin jännää Timeattackin saralle ensikaudeksi. Lisäksi paikalle oli myös kurvaissut kauden 2008 competition -luokkaa kovalla kädellä dominoinut Mikael Mattila seuraaman jälkikasvun kera Ahveniston meininkiä. Äijä potki kiviä siihen malliin ja virneestä pysty päättelemään että ajohalut että polte radalle on kova! Ehkä miestä nähdään nopean Golffinssa ohjaksissa ensi kautena? 

Ahveniston final oli päivältään tapahtumarikasta, ja menoon mahtui ties mitä. Kuljettajien pyynnöstä, johon RADALLE.com myöntyi, Ahvenistolla ajettiin Timeattack One More Time! Tulokset nettisivuillamme. "Rasse" Ruokosen Skylle oli vaihtanut omistajaa ja uusi omistaja vei mallikkaasti ennen Rassen ohjastamaa työkalua näyttävästi. Ruokonen tuli paikalle jopa vielä pirteämmällä Skyllelä ja nipisti reilut 2 sekunttia kierrosajasta. RADALLE.com huikea kausi vuodelle 2011 oli julkaistu suuren yleisön nähtäväksi. Ensiviikonloppuna ajettavan RADALLE.com FDO All Star kisan pääpalkintona on ESV:n järjestämä Skyline ja ensivuodelle touhumiehet lupailivat Pro -sarjaan palkinnoksi drifteriä. Tämä drifteri nähtävissä ensi viikonloppuna Motoparkissa. 

Vaahtoshow jouduttiin miltei perumaan teknisten ongelmien vuoksi, mutta onneksi ongelma saatiin hyvin pian ratkottua, ja yleisö pääsi nauttimaan naiskauneudesta vähissä vaatteissa, kun toinen toistaan kauniimmat naiset astuivat lavalle tanssimaan ja leikkimään vaahdolla. Grr.. Hieno burnisalue oli ahkerassa käytössä, ja kaiken kruunasi hieno stunt show. Loppupäivästä ei lippumiehillä ja hinausauton kuskilla ollut tylsää, sillä tuolloin ilmeni aika paljon erinäköistä kalusto-ongelmaa ties kenellä ja missä. Onneksi paikalle ei tarvinnut soittaa urologia.

Ahveniston Finalissa ei säästelty hopean, pronssin ja kullan kiiltoa, sillä paikan päällä jaettiin 53 pokaalia. Ahveniston Finalsissa palkittiin tapahtuman näyttävimmät kulkuvälineet sekä jo palkituista yleisö äänesti oman suosikkinsa. Myös RADALLE.com-tuomaristo palkitsi kauden parhaat kuskit ja menopelit. Finalissa ei myöskään unohdettu työnkiireisiä työntekijöitä, vaan heistä ansioituneimmat ja ahkerimmat staffit ja coret palkittiin kuluvalta kaudelta