Uutiset

Time Attack kutsuu tekijöitään!

25.4.2013

 

Kuten kaikkea muutakin autourheilutoimintaa, niin myös Time Attackia on järjestetty RADALLE.com tapahtumissa loistavan talkooporukan tekemänä jo vuosikaudet. Toimihenkilötehtäviä on sekä tapahtumissa, että ennen ja jälkeen tapahtuman. Talkootyössä on ominaista että jokainen tekee sen verran kuin on mahdollista ja mielekästä. Kuitenkin niin että luvatut hommat jokainen suorittaa, vaikka pieniä vastoinkäymisiäkin joskus tulee. Vastuuhenkilöillä tilanne on tietysti vähän erilainen, heiltä laji ja kuljettajat odottavat jo hieman enemmän.
Hierarkia ja eteneminen
RADALLE UA järjestää kilpailuita RADALLE.com tapahtumissa omana organisaationaan. Tämä kuitenkaan ei rajaa mahdollisuutta toimia tapahtumissa myös muissa tehtävissä. Onkin hyvin yleistä että moni toimihenkilö hoitaa oman alueensa kasauksen ennen tapahtumaa ja sitten avittaa itse tapahtuman kasauksessa, kuten jälkeenpäin myös purussa. Eli porukat sekoittuvat näissä organisaatioissa positiivisella tavalla. Tärkeintä kuitenkin, että toimihenkilö huolehtii ensisijaisesti omasta tontistaan.
Jokanen meistä aloittaa perustehtävistä, jokainen kuitenkin oman aiemman kokemuksen mukaan. Opettelemalla tehtäviä voit laajentaa omaa toimintaasi. Vastuutehtäviin, kuten kilpailun johtajaksi pääsee myös helposti, osoittaa vaan mielenkiintoa kyseistä tehtävää kohtaan sekä lisäksi pystyvänsä hoitamaan haluamansa tehtävän. Kaikkihan meistä on aloittanut alusta :)
Talkoopohjainen toiminta mahdollistaa tekemään juuri sellaisia kilpailuita kun itse haluamme, toisen kautta taas sitten tekijöiden määrä rajoittaa onnistumista. Siis mikäli haluat vaikuttaa tähän lajiin ja haluat parantaa sitä tai jotain osa-aluetta tule mukaan järjestämään. Tämä on oikeasti se ainoa tapa, millä muutosta saadaan aikaan. Mukaan voit tulla vaikka ennakkotöihin tai tapahtumiin toimihenkilöiksi tai vaikkapa molempiin.
Tapahtumat joihin voit tulla hommiin kaudella 2013:
11.5. Kemora
8.6. Alastaro
20.7. Motopark
10.8. Ahvenisto
31.8. Botniaring
ja mahdollisesti vielä OMT Ahvenistolla kauden päätteeksi.
RADALLE.com Racing -porukka, joka näitäkin kilpailuita järkkäilee koostuu kaikenkarvaisista tekijöistä, molemmat sukupuolet ovat hyvin edustettuna ja ikähaarukka on tällä hetkellä 16-74 vuotta. Porukkamme viettää aikaa välillä myös muutenkin yhdessä, osa porukastamme harrastaa mm. mikroautoilua ja silloin tällöin teemme edullisia kimppamatkoja muiden maiden Time Attack -kilpailuihin tutustumaan. Nyt ensikuussa porukka suuntaa Kyprokselle ja kesällä tulevat reissut vielä Latviaan ja Hollantiin.
Miten pääset mukaan?
Järjestäminen ei vaadi aiempaa kokemusta mistään, sillä koulutamme jokaikiseen tehtävään. Yleensä koulutus tapahtuu kilpailuissamme. Jos haluat siis mukaan tekemään lajista paremman, ota yhteyttä sähköpostilla teppo@radalle.com Lisätietoja saat soittamalla minulle 0440303066.
Kaikki viimevuotiset toimihenkilöt jatkavat, mutta joukkoon mahtuu aina uusia!
Time Attack toimihenkilöt:
Kilpailutoimiston henkilökunta:
Tiedottaja (avustaa sihteeriä ja huolehtii tuloksista ilmoitustaululle sekä nettiin)
Kilpailusihteeri (ottaa mm. ilmoittautumiset vastaan ja huolehtii yleisen informaation kulusta)
Tiedottajan tehtäviin kuuluu tiedotus ennen kilpailua, nettisivuilla, foorumeilla sekä sähköpostitse. Kilpailussa tiedottaja huolehtii, että tulokset ovat tulostaululla, nettisivuilla sekä juontajalla.
Kilpailusihteerin tehtäviin kuuluu ilmoittautumisten vastaanotto, bonderien jakaminen ja vastaanottaminen, yleisen informaation kulun huolehtiminen, kilpailutoimiston pyöritys.
Ajanotto:
Ajanottaja (rakentaa ja purkaa ajanoton, kilpailun aikana valvoo ajanottokonetta)
Ajanottajan tehtäviin kuuluu ajanottolaitteiston asennus ja purku, sekä ajanotto kilpailun aikana. Ajanottaja huolehtii tulosten menosta eteenpäin.
Lippupisteet:
Lippumiehet 1-6 (huolehtivat viestittämisestä lipuin kuljettajille)
Lippumiesten tehtävänä on huolehtia turvallisuus radalla. Lippumiehet ovat lippupisteillä ja tarkkailevat turvallisuutta sekä viestivät kuljettajille tarvittaessa lippumerkein.
Lähettäjä:
Lähettäjä (lähettää autot radalle luvan saatuaan)
Spotteri (etsii ja järjestelee autot lähdön järjestelyalueella)
maaliin liputtaja (viestii kuljettajille superlapin aikaan alkavat ja päättyvät kierrokset)
Lähettäjän tehtävä on huolehtia spotterin avulla autot oikeaan lähtöjärjestykseen ennen superlappia. Lähettäjä valvoo myös että harjoituksissa ja lajitteluissa on oikeat autot radalla.
Maaliin liputtaja sijaitsee hyvin lähellä ajanottoa ja viestii kuljettajille tiedon lämmityskierroksista ja supelapin alkamisesta ja lopusta lipuilla.
Muut
Kilpailunjohtaja (huolehtii että kaikki ennakkotyöt ja tapahtuman työt hoituvat, vetää ohjaajakokouksen)
Katsastaja (Tarkistaa autojen turvallisuuden)
Turvallisuuspäällikkö (Pitää huolen että rata on turvallinen suoritukseen)
Shikaanimiehet (purkavat, kasaavat ja korjaavat shikaanit)
Kilpailunjohtaja pitää kaikki langat käsissä
Katsastaja katsastaa autot ennen kilpailun alkua ja mahdollisten onnettomuuksien jäljiltä.
Turvallisuuspäällikkö tarkistaa shikaanit ja radan ennen kilpailun alkua. Turvallisuuspäällikkö huolehtii turvallisuudesta kun kilpailu on käynnissä ja johtaa koko paletin toimintaa mahdollisten onnettomuuksien sattuessa.
Shikaanimiehet kasaavat ja purkavat shikaanit sekä huolehtivat niistä kilpailun ollessa käynnissä
 
Tervetuloa mukaan! - RADALLE.com RACING - kaikki muu on turhaa