Uutiset

Ouluzonen JÄÄratapäivä PERUTTU!

1.3.2016

RADALLE.com joutuu perumaan lauantaina 5.3.2016 Ouluzonen JÄÄratapäivän sään vuoksi. Poikkeuksellinen talvi tänä vuonna on rokottanut suuresti jääratojen kuntoa, sekä ongelmia on kohdattu myös niiden tekemisessä. Niin myöskin Oulun Ouluzonessa on ongelmia tänä vuonna ollut.

  • Olimme pitkään hyvällä fiiliksellä radan kunnosta, mutta viikonlopun tarkastuksen jälkeen valitettavasti rata ei ole siinä kunnossa, että siellä olisi kiva ajaa. Ajamaan luultavasti pystyisi, mutta ensimmäinen tunnin päristelyn jälkeen se voisi olla jo huonossa kunnossa. Harkitsimme loppuun asti kaikki mahdollisuudet, mutta nyt on vaan nostettava lapaset ylös ja todettava että ei voida päivää järjestää, Kommentoi Toiminnanjohtaja Akinaattori Salmela.

JÄÄrata- kausi 2016 on nyt RADALLE.com:in osalta päätöksessään. Nyt on siis aika keskittyä tulevaa kauteen ja nostaa katse eteen sekä suupielet ylöspäin!

RADALLE.com tuo tänä vuonna upeita tapahtumia pitkin kesää! MM. Turussa ajetaan pitkästä aikaa huikea kaupunki Drifiting ja tietenkin Kausi avataan 5. Toukokuuta Megalomaanisessa kauden avauksessa Ahveniston legendaarisella moottoriradalla! Joten kalenterit esiin ja päivämäärät ylös!

Seuraa meitä myös Facebookissa Radalle.com- sivulla sekä Instagramissa radallecom nimimerkillä!