Uutiset

Staffilaiseksi RADALLE.com-perheeseen!

13.7.2018


Paikkoja on auki erilaisiin tehtäviin ja roolia voi haluteessaan vaihtaa tapahtumakohtaisesti. Hommaa on mm. lippumiehille (radan turvallisuuteen liittyvä tehtävä), lipunmyyjille, asiakaspalvelijoille, siivoajille, kokkaajille, roudareille, purkajille, rakentajille ja monille muille tekijöille.

HUOM!
Mikäli olet intohimoinen Motorsport-ihminen, niin myös sille puolelle on olemassa kunnianhimoisia luottotehtäviä, joihin voimme Sinut perehdyttää.


Talkootyöstä ei makseta mammonaa, mutta tapahtumat itsessään ja usein myös iltabileineen ovat jo elämys, mitä ei voi mitata rahassa. Matkakulut korvataan sovitulla tavalla, sekä ruokailu ja yöpyminen hoidetaan. Saat myös roppakaupalla uusia ystäviä!

Lisäksi on kaikenlaista sekalaista tekemistä tapahtumien ulkopuolella. Esimerkiksi mainosten kiinnittämistä, somettamista ja vaikka mitä, eli jos Sinulla on erityisiä intohimoja, niin kerro ne vapaamuotoisen hakemuksesi/sähköpostisi yhteydessä.


TÖIDEN JAKAUTUMINEN KOLMEEN ERI OSIOON

Työt jakautuvat kolmeen eri osioon: (A) Tapahtuman rakentaminen, (B) Tapahtumassa toimiminen ja (C) Tapahtuman purkaminen. Kaikki osiot ovat yhtä arvokkaita ja osioihin saa osallistua mahdollisuuksien mukaan, mutta suunnitellusti. Toimimme pääasiassa viikonloppuisin (pe-su aikavälillä) päivä- ja ilta-aikaan, mutta yövuoroja pääsee halutessaan tekemään vaikka tapahtuman yövahtina.

Usein tapahtuman päätyttyä Staffilla on oma rentoutumis- ja yhdessäoloilta. Yhdessä tekemisen myötä staffilaisuus muuttuu enemmän tai vähemmän perhekäsitteeksi.


VAATIMUKSET

IKÄ-ASIAT
Alaikäraja on 16 vuotta ja osa hommista sopii vain täysi-ikäisille.
Mikäli koet itsesi wanhaksi, niin vaadimme Sinulta lapsellisuutta!
Alaikäisten on mahdollista hakeutua huoltajan luvalla staffilaiseksi.

KARTUTA OSAAMISTA JA TYÖKOKEMUSTA
Kirjoitamme tarvittaessa myös referenssejä ja suosituksia luotettaville tekijöille työhakemusten yhteyteen.

Staffilaisuus on pitkälti luonnekysymys!
Toivomme Sinulta täten positiivista asennetta, luotettavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Tärkeintä on aito halu työskennellä RADALLE.com tapahtumien eteen ja tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Arvostamme, jos Sinulta löytyy esim. ajokortti, jv-kortti, tieturvakortti tai hygieniapassi.
Mainitse kyseisistä asioista sähköpostisi yhteydessä.


Lisätiedot ja vapaamuotoiset hakemukset: info@radalle.com

Nimi:
Puhelinnumerosi:
Ikä:
Paikkakunta:
Mikä on vahvuutesi ja mistä olet kiinnostunut:
Mitä muuta haluaisit kertoa:

TAI VAIHTOEHTOISESTI TÄYTÄ LINKISSÄ OLEVA LOMAKE

(Tapahtumia järjestetään eri puolella Suomea, myös talvisin.)
 

RADALLE.com - Kaikki muu on turhaa