Uutiset

NEZ Drifting -Sarja jatkuu Pesämäellä!

13.8.2018

North European Zone eli tuttavallisemmin NEZ -sarjan Suomen osakilpailu ajetaan tulevana lauantaina 18.8.2018 Pesämäen moottoriradalla. 

Vuonna 2018 NEZ -sarja kattaa kolme osakilpailua. Kesäkuussa Virossa ajettu ensimmäinen osakilpailu tarjosi huikeaa menoa paikalliselle Drifting -kansalle! 
VIron osakilpailun jälkeen sarjaa johtaa Ingus Jekabsons, toisena Oliver Randalu ja kolmantena suomessakin paljon ajanut Mihkel Norman Tults. Ainoana suomalaisen kuljettajana viron kisassa oli Kristian Vadi, joka myöskin on tulossa parantamaan sijoitustaan Pesämäelle. 

Pesämäelle nähdäänkin aimo kattaus suomalaiskuljettajia! Kuljettajia yhteensä tässä kohtaa on ilmoittautunut 23, joista suurin osa on Suomalaisen Drifitingin kärkikastia. 

Mustana hevosena ja yllätyskuskina pienen hiljaiselon jälkeen ilmoittautumisen on sisään laittanut myös takavuosien Suomen Mestari Janne Veikkanen! Veikkanen myi autonsa eteenpäin vuosi sitten ja onkin seurannut luisuttelua ainoastaan tuomaritornista tänä vuonna. Nyt tämä 2014 NEZ -mestari ja vuoden 2016 Suomen Mestari tulee ja haastaa muut kuljettajat. 
Haasteita Jannelle saadaan muunmuassa Niko Lahtisesta, joka tällä kaudella on näyttänyt timanttisia otteitaan Motoparkissa ja on myös ilmoittautunut NEZ- kilpaan mukaan. 

NEZ -kilpailu käydäänkin nyt todella vahvassa suomalaisvärityksessä ja ennakkosuosikkeja on jo sosiaalisessa mediassa spekuloitu! 

Tule mukaan seuraamaan Pohjois-Euroopan kovinta Drifitng -kilpaa tulevana viikonloppuna 18.-19.8.2018 Pesämäelle! Mukana myös suomen suurimman Karting -sarjana IAME Series:in Nordic Cup -osakilpailu! 

Tapahtuman juontaa Legeendaarinen VILLE KAUKONEN!! 

Tässä lisää tapahtumasta ja Ennakkoliput löytyy osoitteesta www.radalle.com/liput

Pesämäen moottoriradalla ajetaan tulevana viikonloppuna 18.-19.8.2018 Pohjois-Euroopan driftingin mestaruussarjan, NEZin toinen osakilpailu. Samaan aikaan radan toisella puolella kisataan IAME-karting-sarjan Nordic Cup-osakilpailu. Sunnuntaina ajetaan FDO driftingin pro2 ja street-luokkien sarjakilpailut ja Nordic Cupin finaalit.

Tapahtumassa on silmänilona RADALLE.com babejen lisäksi autonäyttely ja lauantai-iltana viihdytään iltabileissä rata-alueella Mansesterin tahtiin. Kaasujalkaa eniten kutkuttavat pääsevät radalle jo torstaina ja perjantaina ajamaan omalla autolla sekä seuraamaan kartingin ja driftingin vapaita harjoituksia. 

Tapahtuma on auki lauantaina klo 12-20, iltabileet klo 19 eteenpäin. Sunnuntaina portit aukeavat klo 10, yleisöä odotetaan paikalle klo 12. Lue lisää tapahtuman sivulta facebookista, tapahtumasivuita nettisivuiltamme täältä ja kartingista IAME Finland nettisivuilta.

Torstai 16.8. Ratapäivä
Perjantai 17.8. Ratapäivä
Lauantai 18.8. Nez drifting, IAME Nordic cup alku-erät sekä iltabileet
Sunnuntai 19.8. FDO drifting pro2 ja street luokat sekä Nordic Cup finaalit

 

Kuva: MATTI TIRRONEN PHOTOGRAPHY