Uutiset

Legends mestaruussarja Kymillä nyt viikonloppuna!

Legends Kymiring

29.6.2021

Legends Mestaruussarjan kauden toinen osakilpailu, KymiRace ajetaan KymiRingillä tulevana viikonloppuna 3.-4. heinäkuuta. Vauhtiviikonlopun aikana radalla nähdään Legendsien lisäksi moottoripyörien SM-osakilpailu sekä Time Attack -luokan kauden aloitus. Legendseissä uudelle radalle lähdetään 17-vuotiaan Luka Nurmen ja 19-vuotiaan Leevi Lintukannon jakaessa sarjan ykköspaikan, Nurmi ajoi avausviikonloppuna Ahvenistolla kaksi voittoa, Lintukanto nousi kerran keskimmäiselle korokkeelle. Kolmantena sarjassa on nuorisokaartia kokeneempi kuljettaja, kaksinkertainen sarjan mestari Sami Erkkilä.

- Rata on hieno ja haastava. On korkeuseroja, pimeitä mutkia joissa ei näe sisäkanttaria, ja suora joka on pitkä kuin nälkävuosi. Ajoin siellä meidän testipäivänä toukokuussa, silloin oli tosin sadekeli. Autossani on täksi kaudeksi tullut vesijäähdytteinen moottori, se tuntuu omaan ajotyyliin sopivammalta kuin aiemmin käytetty ilmajäähdytteinen. Ahveniston aika-ajoissa eroja koneiden välillä ei paljoa tullut, mutta voi olla, että Kymiringin radalla eroja tulee. Siellä mennään pitkään kaasu pohjassa, ja vesikone pysyy paremmin tasalämpöisenä, etenkin kun nyt on ennustettu helteistä viikonloppua. Ahveniston kisan jälkeen ihmeteltiin kilpakumppani Pekka Seppäsen kanssa nuorten kovaa menoa, nyt sama ei toistu vaan laitetaan kampoihin, Erkkilä naurahtaa.

Sarjan kärjessä jaetulla ykköspaikalla on 17-vuotias Luka Nurmi.

- Viime syksynä ajoin Porschella KymiRingin NEZ-kisan voitokkaasti, joten sen verran on kokemusta radasta. Se on tosi hieno, ainoa rata Suomessa missä on todella nopea osuus, ja sitten vastapainoksi hitaampi syheröinen osuus ja korkeuseroja. Hitaammalla osuudella voi hyvin hakea ohituspaikkoja, siellä mennään välillä rinta rinnan. Pystyin Ahvenistolla voittamaan kaksi lähtöä, joten voitto mielessä lähdetään myös KymiRingille, Nurmi toteaa.

Legendsien yleiskilpailun lisäksi voitosta taistellaan kolmessa luokassa, Pro, Semipro ja Masters. Pro on "yleinen" luokka kokeneemmille, Semiprossa ajavat kuljettajat ovat aloittelijoita, ja Masters -luokkaan pääsee kun ikää on neljäkymmentä vuotta.  

Masters luokassa täydet pisteet Ahvenistolta keräsi Sami Erkkilä, Semipro luokkaa johtaa niin ikään täysillä pisteillä Kalle Merisalo, Pron ykkösenä on Luka Nurmi. 

Sarjatilanne:

1. Luka Nurmi 291p
2. Leevi Lintukanto 291p
3. Sami Erkkilä 276p

 

Luokittain:

Pro

1. Luka Nurmi 294p
2. Leevi Lintukanto 291p
3. Pekka Seppänen 280p

Semipro

1. Kalle Merisalo 300p
2. Ossi Peltola 291p
3. Niklas Autio 273p

Master

1. Sami Erkkilä 300p
2. Juha Nisula 291p
3. Miikka Riihimaa 282p

Kaikki tulokset täältä

LegendsCars Finland ry
Legends Cars Finland Facebook

 

Kilpailun järjestäjinä toimivat RADALLE.comMotopark Racing Club sekä Ring Race Club

Tapahtumasta myös Livestream!

Liput sivuiltamme oikeasta reunasta "osta lippuja" linkin takaa tai lippu.fi

 

Kuva Pertti Kangasniemi, teksti Legends tiedotus Toni Lönnroos